7.4.2009

Kanne ja vastaus Varkauden käräjäoikeudessa

Valtioon kohdistamassaan kanteessa X Oy (yhtiö) vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvauksena yhtiölle aiheutuneista kuluista ja muista menetyksistä yhteensä 705 852,94 euroa viivästyskorkoineen. Kanteessaan yhtiö kertoi 17.10.2002 sopineensa Y:n kanssa paperikoneen purkamis- ja asentamistyön suorittamisesta Motrilissa Espanjassa. Tässä työssä sen oli ollut tarkoitus käyttää venäläiseltä OOO X -nimiseltä yhtiöltä vuokraamiaan venäläisiä työntekijöitä, jotka olivat hakeneet Suomen Pietarin pääkonsulaatista oleskelu- ja työlupia Suomeen ja Espanjaan. Työntekijöille oli myönnetty oleskelu- ja työskentelyluvat Suomeen 4.12.2002.

Yhtiö, joka vastasi työlupa-anomusten hoidosta työntekijöitten puolesta, oli ollut epätietoinen siitä, tarvittiinko venäläisille työntekijöille erilliset työ- ja oleskeluluvat Espanjassa työskentelyä varten. Vastauksena suullisesti vireille laittamaansa asiaan tai ainakin tiedusteluunsa yhtiö oli 4.12.2002 saanut pääkonsulaatista hallintopäätöksen tai ainakin neuvon, ettei Suomeen myönnettyjen työ- ja oleskelulupien lisäksi ollut tarpeen erikseen hakea lupia Espanjan viranomaisilta. Päätös tai neuvo oli ollut virheellinen ja Espanjan viranomaiset olivat 14.12.2002 estäneet venäläisten työntekijöiden työskentelyn Espanjassa, mistä oli aiheutunut yhtiölle taloudellista vahinkoa.

Kysymys ei ollut ollut valtion väittämällä tavalla virkamiehen vapaaehtoisuuteen perustuneesta, muuhun kuin virkatoimintaan liittyneestä neuvonnasta. Virkamiehet olivat päätöstä tehdessään tai neuvoa antaessaan käyttäneet julkista valtaa ja heidän menettelynsä oli ollut syy-yhteydessä yhtiölle aiheutuneeseen vahinkoon. Joka tapauksessa valtio vastasi vahingosta myös vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä säädetyn isännänvastuun ja 5 luvun 1 §:n nojalla, koska korvausvastuulle oli viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettuja erityisen painavia syitä.

Tässä tapauksessa viranomainen oli ottanut tutkittavakseen ja selvitettäväkseen toimivaltaansa kuulumattoman asian, tulkinnut väärin Euroopan yhteisön normeja ja antanut asiassa väärän ratkaisun ja ilmoituksen lain pakottavista määräyksistä. Asiassa ei ollut ollut kysymys Espanjan lain soveltamisesta. Pääkonsulaatin olisi vähintäänkin tullut ilmoittaa, että se ei ollut toimivaltainen käsittelemään asiaa niiltä osin kuin kysymys oli venäläisten oikeudesta työskennellä Espanjassa Suomeen myönnetyllä työluvalla tai epäselvässä tilanteessa pääkonsulaatin olisi tullut selvittää asia Euroopan unionin asianomaiselta toimielimeltä.

Valtio vaati vastauksessaan, että kanne hylätään. Pääkonsulaatille jätetyt oleskelu- ja työlupahakemukset koskivat vain Suomessa tapahtuvaa työtä ja hakemuksia käsiteltiin ainoastaan Suomea koskevina, koska valtio voi myöntää vain Suomen aluetta koskevia oleskelu- ja työlupia. Yhtiö oli vasta 3.12.2002 ensimmäisen kerran ottanut suullisesti esille kysymyksen siitä, tarvitaanko Espanjassa muita työlupia. Pääkonsulaatin tämän kysymyksen johdosta yhtiölle 4.12.2002 toimittama sähköpostiviesti ei ollut viranomaisen ratkaisu tai neuvo työlupaa koskeneessa asiassa eikä viestissä ollut kysymys julkisen vallan käyttämisestä.

Yhtiölle aiheutunut taloudellinen vahinko ei ollut syy-yhteydessä viranomaisen menettelyyn asiassa. Viranomaisen tiedossa eivät olleet olleet venäläisten työntekoa Espanjassa tai yhtiön solmimaa urakkasopimusta koskeneet seikat ja näistä seikoista johtuneet vahingot olivat siten olleet viranomaiselle ennalta-arvaamattomia.

Lisäksi vahingot olivat osaltaan johtuneet yhtiön omasta tuottamuksesta. Yhtiön oli tullut ymmärtää, että valtio voi myöntää oleskelu- ja työlupia vain Suomen sisäisen lain perusteella ja sen mukaisesti vain Suomen alueella tapahtuvaa oleskelua ja työntekoa varten ja että yhtiön tuli selvittää venäläisten työntekijöiden Espanjassa työskentelemisen edellytyksenä Espanjan lain mukaan tarpeelliset luvat Espanjan viranomaisilta. Euroopan unionin säännösten osalta yhtiö olisi ollut velvollinen selvittämään niiden osin tulkinnanvaraisen ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvan soveltamisen Espanjan viranomaisten avulla. Nämä velvollisuutensa yhtiö oli laiminlyönyt.

Pääkonsulaatilla ei ollut ollut ulkomaalaislain (378/1991) tai hallintomenettelylain (598/1982) perusteella velvollisuutta antaa aineellisoikeudellisia neuvoja tai neuvoja, jotka koskivat Suomen myöntämän luvan merkitystä vieraassa valtiossa. Pääkonsulaatilla ei ollut ollut velvollisuutta selvittää yhtiölle Suomessa voimassa olleen aineellisen oikeuden normeja, Espanjan sisäisen lainsäädännön sisältöä tai Espanjan viranomaisten Espanjan lain tai Euroopan unionin säännösten osalta omaksuman soveltamiskäytännön sisältöä. Lisäksi yhtiö oli saanut aiemmin sekä pääkonsulaatista että ulkomaalaisvirastosta oikean neuvon selvittää asia Espanjan viranomaisilta.

Sähköpostiviestin sisältöä tuli arvioida vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n ja 5 luvun 1 §:n nojalla. Tällöinkään kysymys ei ollut valtion tai sen virkailijoiden tuottamuksesta, kun neuvon antaminen oli perustunut vapaaehtoisuuteen. Mitkään vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä varallisuusvahingon korvausvelvollisuudelle säädetyistä erityisistä edellytyksistä eivät olleet täyttyneet. Yhtiö oli ottanut esille kysymyksen työlupien tarpeesta Espanjan osalta vasta 3.12.2002 eikä se olisi enää 4.12.2002 kyennyt hankkimaan venäläisille työntekijöille asianmukaisia oleskelu- ja työlupia urakkasopimuksen edellyttämässä aikataulussa. Tämä olisi siten joka tapauksessa muodostanut esteen venäläisten työntekijöiden käytölle urakan suorittamisessa.

Käräjäoikeuden tuomio 24.11.2006

Käräjäoikeus totesi asiassa olleen riidatonta, että pääkonsulaatin virkailijoiden tulkinta suomalaisten työlupien alueellisesta ulottuvuudesta oli ollut virheellinen ja perustunut väärin ymmärrettyihin ja tulkittuihin ulkomaalaisviraston antamiin tietoihin ja työministeriön ohjeeseen. Pääkonsulaatin virkailijoiden yhtiölle sähköpostitse toimittama virheellinen neuvo oli koskenut vieraan valtion lain soveltamista ja virkailijat olivat antaneet neuvon toimivaltaansa kuulumattomassa asiassa. Neuvonnassa oli kuitenkin ollut kysymys julkisen vallan käyttämisestä.

Yhtiöllä, joka harjoitti kansainvälistä liiketoimintaa, oli ankara selonottovelvollisuus toimintaansa koskevasta lainsäädännöstä, jonka tulkinta ei ollut edes kuulunut suomalaisten virkamiesten tehtäviin. Työlupien tarve olisi voitu helposti selvittää Espanjan lähetystöstä, mihin yhtiötä oli lisäksi ulkomaalaisvirastosta kehotettukin, mutta mihin yhtiö ei ollut ryhtynyt. Työlupien lisäksi Espanjan lainsäädäntö oli edellyttänyt ennakkoilmoituksen tekemistä kolmansien maiden kansalaisten käytöstä työssä Espanjassa. Kyseisessä tilanteessa yhtiö ei ollut voinut perustellusti luottaa pääkonsulaatista saamaansa virheelliseen tietoon. Virheellinen neuvo ei siten ollut syy-yhteydessä yhtiölle syntyneeseen vahinkoon. Myöskään vahingon suuruus ei ollut ollut pääkonsulaatin virkailijoiden arvioitavissa etukäteen. Yhtiölle aiheutuneen taloudellisen vahingon korvaamiseen ei ollut myöskään erityisen painavia syitä. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jukka Lumiala.

Itä-Suomen hovioikeuden välituomio ja tuomio 30.10.2007

Hovioikeus totesi, ettei pääkonsulaatin virkailijan sähköpostitse yhtiölle antama ilmoitus täyttänyt hallintopäätökselle asetettuja vaatimuksia. Ilmoitusta oli siten pidettävä tapahtuma-aikana voimassa olleessa hallintomenettelylaissa tarkoitettuna viranomaisen antamana neuvona. Espanjassa tarvittavia työlupia koskevan neuvon antaminen ei ollut kuulunut pääkonsulaatin toimivaltaan.

Ilmoituksessa annettu tieto oli koskenut yhtiön palvelukseen tulleille venäläisille työntekijöille tärkeiden ja heihin pakottavina sovellettavien säännösten ja määräysten sisältöä. Suomeen myönnettäviä työlupia koskevan neuvon antaminen on ollut olennainen osa pääkonsulaatissa palvelevan virkailijan virkatehtäviä. Tiedon laadun ja tarkoituksen perusteella hovioikeus katsoi, että virkailija oli käyttänyt julkista valtaa antaessaan yhtiölle kanteessa tarkoitetun tiedon. Tiedon tarkoituksena oli osaltaan ollut turvata, että yhtiö ja sen työntekijät saattoivat perustaa harkintansa Espanjaan työskentelemään lähtemisestä oikeisiin tietoihin. Työntekijöiden määrä sekä matkan pituus ja matkasta yhtiölle aiheutuvien kustannusten määrä olivat edellyttäneet virkailijalta erityistä tarkkaavaisuutta annetun tiedon oikeellisuudesta. Asian käsittelemiseen pääkonsulaatissa osallistuneet virkailijat olivat ilmoittaneet olleensa epätietoisia suomalaisen työluvan pätevyydestä Espanjassa ja kertoneet pyytävänsä asiasta neuvoa paitsi ulkomaalaisvirastolta, myös ulkoasiainministeriön oikeudelliselta osastolta. Tästä huolimatta virkailijat olivat odottamatta oikeudellisen osaston vastausta antaneet yhtiölle virheellisen tiedon työlupien tarpeettomuudesta Espanjassa. Näistä syistä hovioikeus katsoi, että virkailijan kysymyksessä olevan tiedotustehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ollut noudatettu. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa säädetyn valtion korvausvastuun edellytykset täyttyivät asiassa.

Asiassa oli tämän jälkeen harkittavana se, oliko yhtiö saanut luottaa yksinomaan saamaansa neuvoon. Yhtiö, jonka toimialana oli kansainvälinen asennusurakointi, oli ollut velvollinen tuntemaan toimialallaan yleisesti noudatetut käytännöt ja säännösten ja määräysten mukaan vaadittavat luvat. Yhtiöllä oli sitoutuessaan taloudelliselta arvoltaan huomattavaan urakkaan ollut erityistä syytä varmistua hankkeen toteuttamisen kannalta keskeisistä seikoista kuten sen työtekijöiltä vaadittavista työluvista. Tieto siitä, edellytettiinkö työntekijöiltä työlupaa Espanjassa olisi ollut vaikeuksitta yhtiön hankittavissa ulkomaalaisviraston virkailijan 3.12.2002 antaman ohjeen mukaisesti Espanjan viranomaisilta. Yhtiön 3.12.2002 saama ohje oli antanut erityisen aiheen epäillä pääkonsulaatin ilmoitusta 4.12.2002. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiöllä selostetuissa olosuhteissa ollut ollut oikeutta luottaa pääkonsulaatin virkailijan ilmoitukseen työlupien tarpeettomuudesta Espanjassa.

Hovioikeus ei pääasian osalta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Markku Arponen sekä hovioikeudenlaamanni Olavi Snellman ja määräaikainen hovioikeudenneuvos Pirjo Soininen. Esittelijä Tanja Makkonen.

Perustelut

Tapahtumatiedot

1. Y tilaajana ja yhtiö urakoitsijana olivat 17.10.2002 tehneet paperikoneen purkamista ja uuden koneen asentamista koskeneen urakkasopimuksen. Urakkatyö tehtiin Espanjassa ja yhtiön tarkoituksena oli käyttää työssä venäläiseltä OOO X -nimiseltä yhtiöltä vuokraamiaan venäläisiä työntekijöitä. Sopimuksen mukainen hankintahinta oli 1 760 000 euroa ja 14.12.2002 aloitettavaksi sovitun työn toteuttamisaikataulu oli ollut yhtiön toimitusjohtajan arvion mukaan tiukka. Sopimuksen mukaan urakan tuli olla valmis 30.1.2003.

2. Venäläiset työntekijät olivat 15. - 26.11.2002 jättäneet Suomen pääkonsulaatille Pietarissa oleskelu- ja työlupahakemukset. Yhtiö oli 6.11.2002 jättänyt Varkauden työvoimatoimistolle ulkomaalaisasetuksen (142/1994) 19 §:ssä tarkoitetun lausuntopyynnön, jonka liitteenä olleen ja myöhemmin tarkennetun venäläisiä työntekijöitä koskeneen koulutusohjelman mukaan osa koulutukseen kuuluneesta työharjoittelusta saattoi tapahtua Euroopan unionin alueella muualla kuin Suomessa.

3. Yhtiön toimitusjohtaja oli puhelimitse tiedustellut ulkomaalaisvirastosta ja pääkonsulaatista, tarvitsevatko venäläiset työntekijät erikseen työluvat Espanjassa tehtävää työtä varten.

4. Ulkomaalaisviraston tarkastaja, johon pääkonsulaatin toimistosihteeri oli ollut työ- ja oleskelulupahakemusten johdosta yhteydessä, oli kertomansa mukaan 3.12.2002 vastannut yhtiön toimitusjohtajan puhelintiedusteluun, ettei ulkomaalaisvirasto ottanut asiaan kantaa, koska kyse oli vieraan valtion luvista. Lisäksi hän oli kehottanut toimitusjohtajaa kysymään asiaa Espanjan suurlähetystöstä. Tämän toimitusjohtaja on kiistänyt ja puolestaan väittänyt, että puhelinkeskustelussa päädyttiin siihen, että tarkastajan piti vielä selvittää asiaa.

5. Yhtiön toimitusjohtajan jatkettua kyselyjä pääkonsulaatista ja kiirehdittyä työlupa-asian käsittelyä siellä pääkonsulaatin toimistosihteeri oli 4.12.2002 toimitusjohtajalle lähettämässään sähköpostiviestissä ilmoittanut, että ulkomaalaisvirastosta, sen edellä 4 kohdassa mainitulta tarkastajalta, pääkonsulaattiin saadun tiedon mukaan hakijat eivät tarvitsisi erikseen Espanjaan työlupaa. Sen jälkeen pääkonsulaatti oli myöntänyt venäläisille työntekijöille oleskelu- ja työluvat Suomeen.

6. Yhtiö oli kuljettanut venäläiset työntekijät Espanjaan urakkatyön tekemistä varten. Espanjan viranomaiset olivat 14.12.2002 estäneet venäläisten työntekijöiden työskentelyn, koska heillä ei ollut Espanjassa tarvittavia työlupia. Asiassa on riidatonta, että espanjalaisten viranomaisten menettely ja venäläisten vuokratyöntekijöiden työnteon estäminen Espanjassa oli perustunut siihen, etteivät venäläiset työntekijät olleet olleet vakituisesti yhtiön palveluksessa.

Mistä asiassa on kysymys

7. Kanteessaan yhtiö on vaatinut valtiolta vahingonkorvausta venäläisten työntekijöiden työnteon estymisestä sille aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta yhteensä 705 852,94 euroa. Asiassa on ensin ratkaistava, onko valtio vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n ja 5 luvun 1 §:n nojalla asiassa korvausvelvollinen. Jos vastaus on kielteinen, on vielä otettava kantaa siihen, onko valtio korvausvelvollinen vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisen isännänvastuun perusteella.

Korvausvastuu julkisen vallan käytön perusteella

8. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Pykälän 2 momentin mukaan sanottu vastuu julkisyhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Jos vahinko on aiheutettu julkista valtaa käytettäessä, käsittää vahingonkorvaus vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon eli niin sanotusta puhtaasta varallisuusvahingosta. Kysymys on siten siitä, onko pääkonsulaatin toimistosihteeri antaessaan edellä kohdassa 5 mainitun vastauksen yhtiön toimitusjohtajan tiedustelun johdosta käyttänyt vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla julkista valtaa.

9. Julkisen vallan käytöllä tarkoitetaan yleensä sellaisten päätösten tekemistä, joilla asetetaan oikeudellisia sääntöjä ja sovelletaan niitä yksittäistapauksessa. Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta voidaan mainita hallintomenettelyyn liittyvät sellaiset toimet, joilla julkisyhteisö välittömästi puuttuu yksilön etuihin, oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Tämän mukaan silloin, kun valtion viranomainen tekee henkilön oikeuksia koskevan hallintopäätöksen, kuten myöntäessään lakiin perustuvan luvan, kyse on julkisen vallan käytöstä.

10. Kaikki viranomaisen toiminta ei kuitenkaan ole julkisen vallan käyttämistä. Nyt kumotun, 31.12.2003 saakka voimassa olleen hallintomenettelylain 4 §:n (598/1982) mukaan viranomaisen oli tarpeen mukaan annettava asianosaiselle neuvoja siitä, miten sen toimialaan kuuluva asia pantiin vireille ja miten asiaa käsiteltäessä oli toimittava. Hyvän hallintotavan mukaan viranomaisella katsottiin lisäksi olleen yleinen velvollisuus neuvoa hallinnon asiakkaita vastaamalla sille esitettyihin asiallisiin ja yksilöityihin kysymyksiin. Neuvontavelvollisuus on sittemmin vahvistettu viranomaisten yleiseksi velvollisuudeksi nykyään voimassa olevan hallintolain 8 §:ssä (434/2003).

11. Korkein oikeus toteaa, että lähtökohtaisesti neuvojen antaminen ei sisällä sellaista puuttumista yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin, että kyse olisi julkisen vallan käytöstä. Kuitenkin vahingonkorvauslain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä voidaan päätellä, että viranomaisen neuvontatoimintaa ei ollut tarkoitus täysin sulkea pois sellaisen julkisen vallan käytön piiristä, josta voi seurata korvausvastuu (HE 187/1973 vp s. 17 - 18). Myös Korkein oikeus on ratkaisussaan 1989:50 katsonut, että eräässä tapauksessa työvoimaneuvojan antama neuvontapalvelu oli julkisen vallan käyttöä. Mainitussa ratkaisussa esillä olleessa asiassa oli merkityksellistä se, että kysymyksessä olleen kaltainen neuvonta muodosti olennaisen osan työvoimatoimiston palveluneuvojan virkatehtävistä ja koski tietoja kysyjille tärkeiden ja heihin pakottavina sovellettavien säännösten ja määräysten sisällöstä. Työvoimaneuvojalta saadut tiedot olivat ilmenneet neuvonnan saajille heitä sitovina ohjeina paluumuuttoa varten.

12. Neuvonta eri muodoissaan voi olla keskeinen tehtävä viranomaisen toiminnassa. Tällöin annettu neuvo saattaa neuvon saajan kannalta vaikuttaa hallintopäätökseltä, kuten esimerkiksi silloin, kun neuvo liittyy tiedusteluun henkilön laillisista oikeuksista tai velvollisuuksista.

13. Suomen Pietarin pääkonsulaatissa työskennelleen toimistosihteerin virkatehtäviin on kuulunut oleskelu- ja työlupahakemuksien käsittely ja päätösten tekeminen. Näiden tehtävien täyttämisessä toimistosihteeri on käyttänyt julkista valtaa. Toimistosihteerin tehtäviin on edeltä 10 kohdasta ilmenevän vanhan hallintomenettelylain 4 §:n mukaisesti kuulunut myös neuvonta siitä, miten pääkonsulaatin toimialaan kuuluva asia pannaan vireille ja miten asiaa käsiteltäessä on toimittava. Kun pääkonsulaatissa hakemusten perusteella käsiteltäväksi tulevissa lupa-asioissa voi olla kysymys vain Suomessa tapahtuvasta oleskelusta ja työskentelystä, toimistosihteerin virkatehtäviin ei ole kuulunut neuvominen työ- ja oleskelulupien vaikutuksista muualla kuin niiden varsinaisella vaikutusalueella Suomessa. Tässä tapauksessa toimistosihteeri saatuaan ulkomaalaisvirastosta tiedon, jonka mukaan työ- ja oleskelulupia hakeneet venäläiset vuokratyöntekijät eivät tarvitsisi erikseen lupia Espanjassa työskentelyä varten, on ilmoittanut tiedon edelleen yhtiön toimitusjohtajalle. Korkein oikeus katsoo, ettei neuvon antamista tällaisissa olosuhteissa ole perusteltua rinnastaa työntekijöiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevaan hallintopäätökseen. Kysymys ei ole ollut julkisen vallan käytöstä siten kuin vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetaan eikä valtio näin ollen ole tällä perusteella vastuussa yhtiön kanteen mukaisista taloudellisista vahingoista.

Korvausvelvollisuus isännänvastuun perusteella

14. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan valtio on velvollinen korvaaman vahingon, jonka siihen työ-, virka- tai palvelussuhteessa oleva henkilö on aiheuttanut virheellä tai laiminlyönnillä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Tällöin puhdasta varallisuusvahinkoa koskevan korvausvelvollisuuden edellytyksenä on paitsi se, että asiassa täyttyvät vahingonkorvauksen yleiset edellytykset, lisäksi myös se, että siihen on vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n tarkoittamia erittäin painavia syitä.

15. Korkein oikeus toteaa, että palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä toiseen jäsenvaltioon annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71/EY 1 ja 3 artiklojen ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (C-43/93 Van der Elst) perusteella olisi ollut pääteltävissä, etteivät Suomessa venäläisille vuokratyöntekijöille, jotka eivät ole vakituisesti yhtiön palveluksessa, myönnetyt työluvat oikeuta työntekoon Espanjassa. Samanlainen Suomeen tulevia työntekijöitä koskeva tulkinta on ilmennyt myös pääkonsulaatissa käytössä olleesta työministeriön määräyksen 3.5.1999 (M/3/99 TM) kohdasta 1c. Välittäessään edellä 5 kohdassa kerrotuin tavoin venäläisten vuokratyöntekijöiden työlupa-asiassa ulkomaalaisvirastosta pääkonsulaattiin saadun tiedon yhtiön toimitusjohtajalle pääkonsulaatin toimistosihteeri on työssään huolellisuusvelvoitteen vastaisesti toimittanut yhtiölle virheellisen neuvon. Tämä neuvo on ollut syy-yhteydessä yhtiölle aiheutuneeseen taloudelliseen vahinkoon, joka on ollut ennalta-arvattavissa.

Erittäin painavat syyt

16. Yhtiö oli 17.10.2002 tehnyt toimintansa kannalta taloudellisesti merkittävän paperikoneen purkamista ja asentamista Espanjassa koskeneen sopimuksen. Tällaisessa tilanteessa voidaan perustellusti lähteä siitä, että urakoitsija on ennen urakkasopimuksen tekemistä urakan neuvotteluvaiheessa selvittänyt sopimuksen kannattavuuden kannalta kaikki olennaiset seikat. Näihin on selvästi kuulunut myös urakassa käytettävien venäläisten vuokratyöntekijöiden työ- ja oleskelulupa-asiat. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että huolellisesti menetellessään yhtiön olisi pitänyt jo ennen urakkasopimukseen sitoutumistaan selvittää kyseiset lupa-asiat asianomaisilta espanjalaisilta viranomaisilta, joilla suomalaisten viranomaisten sijasta olisi ollut ensikäden tieto Espanjassa noudatettavasta neuvoston direktiivin 96/71/EY soveltamiskäytännöstä. Tätä yhtiö ei ole tehnyt, vaan se on ryhtynyt sekä hakemaan oleskelu- ja työlupia Suomesta että selvittämään niiden vaikutuksia edellä selostetuin tavoin vasta jokseenkin lähellä urakan sovittua alkamisajankohtaa.

17. Pääkonsulaatin toimistosihteerin yhtiön toimitusjohtajalle 4.12.2002 toimittamasta sähköpostiviestistä on edellä 5 kohdassa mainituin tavoin ilmennyt, ettei toimistosihteerillä itsellään ole ollut tietoa häneltä kysytystä työlupa-asiasta, vaan viestin sisältö on perustunut ulkomaalaisvirastosta saatuun tietoon. Ulkomaalaisviraston tarkastajan kanssa 3.12.2002 käymänsä puhelinkeskustelun perusteella yhtiön toimitusjohtajan olisi tullut ymmärtää, että pääkonsulaatista seuraavana päivänä annettua neuvoa oli syytä pitää ainakin epävarmana. Näistä seikoista piittaamatta yhtiö oli pääkonsulaatin vuokratyöntekijöille myöntämien työlupien turvin ryhtynyt kuljettamaan työntekijöitä Espanjaan siellä tapahtuvaa työtä varten. Korkein oikeus katsoo, että yhtiö on tällä menettelyllään ottanut työlupien vaikutuksia koskeneen tietoisen riskin.

18. Edeltä ilmenevä yhtiön oma menettely huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä esine- ja henkilövahingosta erillisen taloudellisen vahingon korvaamiselle. Näin ollen valtio ei ole vastuussa yhtiölle aiheutuneista kanteen mukaisista varallisuusvahingoista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen. Esittelijä Kirsti Uusitalo.